OTT Hannele Pokan juhlapuhe Pro Kuusamon 10-vuotisjuhlassa 8.6.2023
Kymmenen vuotta on lyhyt aika, mutta sille, joka elää epätietoisuuden vallassa se on pitkä. Epävarmuudessa elävä joutuu miettimään, millainen on oman yrityksen tai elinkeinon tulevaisuus. Miltä näyttää tuttu joki tai mökkiranta, jos tulee toimija, joka muuttaa ympäristön.
Kiitos, että olette jaksaneet. Kiitos, että uskallatte puhua asioista, jotka ovat isoja teille ja Kuusamolle.
Suomen kaivokset ovat varmasti mainettaan parempia. Mutta kun suomalaiselta kysyy, millaista on vastuullinen teollinen toiminta, kaivos ei tule hänelle ensimmäisenä mieleen. Miksi näin on? Syitä on etsittävä kymmenen vuoden takaa, jolloin Pro Kuusamo liikekin sai alkunsa.
Kymmenen vuotta sitten Suomessa elettiin Talvivaaran kaivoksen kipsisakkavuodon jälkitunnelmissa. Suomessa oli jo totuttu siihen, että teollisuus hoitaa asiansa eikä pilaa ympäristöä. Muistot 1960-luvun ja 1970-luvun silmättömistä silakoista ja teollisuuden lipeälammista olivat jo haalistuneet. Vedet olivat puhdistuneet, kun teollisuus ja kaupungit olivat lopettaneet laskemasta jätteitä vesiin.
Talvivaaran kaivoksen aiheuttamat vahingot olivat järkytys. Tällaista ei enää pitänyt tapahtua Suomessa. Me olimme väärässä. Samanlaista voi tapahtua uudestaan. Onneksi ei ole tapahtunut.
2010-luvulla olimme jo unohtaneet kaivostoiminnan ja sen vaikutukset ympäristöön, sillä suomalaiset kaivosyhtiöt kuten Outokumpu ja Rautaruukki olivat jo vuosia sitten lopettaneet lähes kaiken kaivostoiminnan Suomessa. 1990-luvulla silloisessa kauppa- ja teollisuusministeriössäkin ajateltiin, ettei Suomessa ole enää kaivettavia mineraaleja.
Väärässä olivat. Kun Suomesta tuli Euroopan unionin jäsen, maamme avautui ulkomaisille kaivosyhtiöille. Mistä päin maailmaa tahansa oli mahdollista lähteä etsimään mineraaleja Suomesta. Suomella on ollut myös hyvä maine kaivosyhtiöiden ja malminetsijöiden puolella. Geologisen tutkimuslaitoksen kartat maaperämme malmeista ja selvitykset ovat olleet kaikille vapaasti saatavilla. Suomessa infrastruktuuri kuten tietoliikenne- ja liikeyhteydet ovat erinomaisia, jos niitä verrataan vaikkapa sellaisten vanhojen kaivosmaiden kuten Australian tai Kanadan laajoihin tiettömiin erämaihin. 2000-luvun alussa Suomesta etsittiin uraania, mutta pian etsijät kyllästyivät ja siirtyivät muualle. Tänä päivänä maaperästämme etsitään harvinaisia maametalleja, sillä niiden kysyntä on kasvanut valtavan nopeasti, kun maailmalla korvataan fossiilisia energialähteitä uusiutuvilla. Aurinkopaneelit, sähköautojen akut, tuulimyllyjen lavat – kaikkeen tähän tarvitaan metalleja. Matkapuhelimemme sisältää noin 30 eri metallia.
Suomi oli pitkään kansainvälisissä tilastoissa mitalisijoilla, kun kaivosyhtiöt arvoivat maan houkuttelevuutta kaivostoimintaan. Nyt kuitenkin Suomi on näissä tilastoissa pudonnut sijalle 29. Siihen on monia syitä.
Vaikka viime aikoinakin tehtyjen mielipidemittausten mukaan valtaosa suomalaisista suhtautuu kaivostoimintaan myönteisesti, eniten huomiota saavat kaivoskonfliktit ja kriittiset mielipiteet.
Ulkomaisille malminetsijöille on saattanut olla yllätys, että vaikka Suomi on harvaan asuttu alue, täällä on ihmisiä, jotka asuvat etäisissä kylissä, ihmisiä, joilla on kesämökki niemen kainalossa keskellä ei-mitään, ihmisiä, joilla on elinkeinoja, joiden menestys perustuu siihen, että luonto säilyy, sellaisia kuten matkailu ja poronhoito. Meillä on paljon vettä, joten suunnitellaanpa teollista investointeja melkein mihin tahansa Suomeen, sillä on aina vesistövaikutuksia. Usein on Suomessa myös niin, että arvokkaat luontokohteet, matkailukeskukset ja mineraalivarat sattuvat sijoittumaan samalle seudulle. Se tietää väistämättä ristiriitoja eri toimijoiden välille.
Suomalaiset ovat hyviä ottamaan selvää asioista. Kun varaus malminetsinnästä yhtäkkiä tulee paikkakunnalla tietoon, paikkakunnan mies tai nainen kokoaa facebook-ryhmän ja ottaa kantaa hankkeeseen.
Euroopan unioni haluaa lisää kaivoksia, koska unionin omavaraisuus mineraaleissa on 2–3 prosentin luokkaa, mutta unioni käyttää maailman mineraaleista yli 20 prosenttia. EU:n komissio julkaisi äskettäin Mineraalialoitteen, jonka viesti on, että EU haluaa paitsi uusia kaivoksia, myös kaivaa vanhojen, suljettujen kaivosten kasoista harvinaiset maametallit talteen. Kiertotalouteen halutaan vauhtia. Kaivosten ei saisi enää jättää jälkeensä suuria sivukivi- ja rikastushiekkakasoja. Metallit kannattaa ottaa talteen niin laitteista kuin kaivoksen ympäristöön jäävistä jätekasoista.
Suomessa on tällä hetkellä menossa malminetsintää kymmenillä paikkakunnilla, vielä enemmän on tehty varauksia. Sen lisäksi meillä on kymmenkunta pidemmällä olevaa kaivosprojekteja, sellaisia, joiden ympäristövaikutusten arviointi tai lupaprosessi on vireillä.
Jos uuden kaivoshankkeen kohdalla tilanne on sellainen, ettei sosiaalista toimilupaa eli paikallisen väestön ja muiden toimijoiden hyväksyntää ei ole, hankkeen eteenpäin meno on kivikkoinen. Hankkeesta valitetaan kaikkia kanavia käyttäen niin pitkälle kuin se on mahdollista. Siihen kuluu tietenkin paljon aikaa.
Euroopan unioni haluaa, että luvitusprosesseja pitää kaivosten kohdalla lyhentää. Oma arvioni on, etteivät kaivoslupaprosessit lyhene, elleivät kaivoksia haluavat toimijat uudista toimintatapojaan ja teknologisia ratkaisujaan. Kaivostoimijoiden kannattaisi jo siinä vaiheessa, kun suunnitellaan malminetsintävarausta, avoimesti kertoa paikkakunnan asukkaille ja muille toimijoille, mitä aiotaan tehdä. Se olisi asialle hyväksi. Avoin tiedonkulku ja ihmisten kuunteleminen antaisi niin kaivostoimijalle kuin paikkakunnan muille toimijoille ja asukkaille realistisen kuvan, mistä on kysymys. Avoin vuorovaikutus voisi myös vähentää hankkeesta jätettäviä valituksia.
Suomessa toimivat kaivokset toimivat voimassa olevien lakien ja lupiensa mukaan. Onkin kysyttävä, onko lainsäätäjä ajan tasalla? Vaatiiko lainsäätäjä kaivoksia parantamaan toimintaansa niin, että se vastaa sitä, mitä kestävältä kaivostoiminnalta odotetaan?
Joku voi kysyä, eikö lainsäätäjä juuri vastannut kansalaisten vaatimuksiin parantaa kaivosten ympäristönsuojelua? Suomessa juuri työnsä päättänyt eduskunta uudisti kaivoslain. Vuoden 2011 kaivoslakiin nyt tehdyt muutokset vahvistavat kunnan asemaa, koska kaivosta ei voi perustaa ilman kunnan hyväksymää lainvoimaista kaavaa. Se on tärkeä muutos. Varauksille määrättiin pieni maksu, jonka toivotaan pienentävän varausten laajuutta. Suomessa otetaan käyttöön kaivosvero. Kaivoslaki on kuitenkin vain yksi kaivoksen tarvitsemista luvista ja viranomaishyväksynnöistä.
Kaivoshankkeen ympäristövaikutuksia ei arvioida kaivoslaissa vaan ympäristönsuojelulaissa, usein myös vesilaissa. Jälkimmäisiin lakeihin ei kaivoslain uudistamisen yhteydessä koskettu. Olisi ehkä pitänyt.
Valmisteluvaiheessa oli esillä vesilain tapaan intressivertailun sisällyttäminen kaivoslakiin niin, että kaivoshankkeen edut ja haitat arvioitaisiin asianmukaisesti. Intressivertailua ei kuitenkaan otettu kaivoslain muutokseen, joten nykyinen säännös jäin voimaan. Sen mukaan kaivoshankkeelle ei saa myöntää lupaa, jos hanke aiheuttaa huomattavan vahingollisia ympäristövaikutuksia tai heikentää merkittävästi paikkakunnan asutus- ja elinkeino-oloja eikä mainittuja vaikutuksia voida lupamääräyksin poistaa. Toivottavasti tähän intressivertailuun vielä palataan.
Suomessa kaivoshankkeiden kohdalla puhutaan eniten vesistövaikutuksista. Suomessa kaivosta ei näytetä voivan perustaa ilman, että kaivosten puhdistetuille vesille rakennetaan purkuputki johonkin lähivesistöön. Purkuputket ja niistä juoksutettava vesi huolestuttavat ympäröivän alueen asukkaita. Tästä asiasta myös usein valitetaan.
Euroopan unionilla on vesiä koskeva lainsäädäntö, joka kieltää heikentämästä vesien laatua. Unionin vesilainsäädännön soveltamisesta on EY tuomioistuimen ratkaisuja, joita Suomessakin on luettu tarkkaan, sillä ne sitovat myös Suomen lupaviranomaisia. Oikeuskäytäntöäkin on syntynyt aivan viime vuosina. Suunta on, että oikeuskäytäntö on vesien suojelussa kiristynyt. Finnpulpin KHO:ssa kaatunut uusi biotuotetehdas Kuopiossa ja BASF:n akkukemikaalitehtaan ympäristöluvan hylkääminen Harjavallassa ovat olleet näitä ratkaisuja.
Vesien puhdistamista kaivosalueen sisällä asianmukaisin teknologisin ratkaisuin niin että mitään haitallista ei valu luontoon, on pidetty kalliina, mutta pitemmän päälle se on ainoa kestävä tapa harjoittaa kaivostoimintaa Suomessa niin, että kaivostoimijalla on nykyistä paremmat edellytykset hankkia sosiaalinen toimilupa toimilleen. Suomessa on myös merkittävää kaivosalan osaamista sekä tutkimuslaitoksissa että kaivosalan teknologiaa tuottavissa yrityksissä.
Meillä Suomessa on ollut myös erittäin vaikeaa saada aikaan yhteinen kokonaisnäkemys kunta- ja aluetasolla, montako kaivosta alueelle halutaan. Kaivoshankkeita käsitellään niin maakunta- kuin kuntatasolla yksittäisinä investointiasioina, jolloin poliitikot väittelevät, sopiiko hanke olemassa olevien elinkeinojen ja toimijoiden joukkoon. Usein kuitenkin kaivoksella on yli kuntarajojen ylittäviä vaikutuksia. On itse asiassa hyvä, että EU julkisti mineraalialoitteensa, jota kaikki jäsenvaltiot joutuvat käsittelemään. Nyt Suomessakin joudutaan miettimään mineraalipolitiikkaa koko valtioneuvoston ja eduskunnan voimin.
Toivotan meille kaikille hyvää juhlapäivää ja omistan lopuksi muutaman sanan Kitkajoen kuusille ja koskille, jotka ovat nähneet monta koskisotaa, miinojen raivausta, partisaaneja ja malminetsijöitä. Käytän sanoja, jotka syyskuussa 2015 Kuusamossa vaeltamassa ollut vanhempi mies nimeltä Sauli kirjoitti erään mökin vieraskirjaan. Kirjoitus kuuluu näin:
”Jotain uskomatonta, uskottava kuitenkin on, kun kaiken silmillään näkee, korvillaan kuulee ja ihollaan tuntee. Paratiisi onkin pohjoisessa.”
OTT Hannele Pokka
PRO KUUSAMO 10 VUOTTA 8.6.2023 KUUSAMO